SÄÄNNÖT JA HALLITUS

Hallitukseemme kuuluu 10 jäsentä ja kokoonnumme noin kerran kuukaudessa. Jäsenet voivat vapaasti esittää asioita hallitukselle.

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖJEN MUKAINEN TOIMINTA

- edistää retkeilyä ja matkailua Outokummussa
- levittää tietoa kotimaan matkailun ja -retkeilyn merkityksestä
- toimia eri matkailumuotojen ja hyvien matkailutapojen edistämiseksi
- hallinnoida ja toteuttaa matkailua kehittäviä hankkeita
- tehdä kumppanuussopimuksia

- järjestää opintomatkoja ja retkiä
- perustaa, hoitaa ja omistaa matkailua ja retkeilyä varten tarkoitettuja yrityksiä, kiinteistöjä ja reitistöjä
- myydä matkamuistoja
- järjestää arpajaisia ja rahankeräyksiä
- ottaa vastaan lahjoituksia ja hakea avustuksia

Liiketoimintaa saa harjoittaa vain sellaisessa laajuudessa, ettei yhdistys pääse muodostumaan pääasiassa taloudelliseksi. Toiminnan tuotto on käytettävä vähentämättömänä aatteellisten päämäärien toteuttamiseen.

YHDISTYKSEN HALLITUS VV. 2019-2020:

Virva Hovinen
Eija Karppanen, sihteeri
Päivi Kokkonen, puheenjohtaja
Sarianna Kokkonen
Tuija-Inkeri Laatikainen
Tomi Laurikainen, varapuheenjohtaja
Jukka-Pekka Lätti
Taisto Saloniemi
Marja Tiittanen, taloudenhoitaja
Jarmo Veijalainen

Meitä kaikkia yhdistää halu ja palo kehittää paikallista ja lähialueen matkailua ja sen myötä outokumpulaista elinkeinoelämää sekä outokumpulaisten hyvinvointia.

TEEMME YHDESSÄ HYVÄÄ!